Hellasoturi - äijähän kokkaa!

Kun näen oluthyllyllä jotain tarpeeksi kummallista, ostan varmasti pullollisen. Ja aina kun suomalainen suosikkipanimoni Laitilan Wirvoitusjuomatehdas tuo markkinoille uuden, tuulen voimalla pannun tuotteen, ostan vaikka se ei olisi kummallinenkaan. Kievari Barley Wine täyttää molemmat ehdot.

Barley wine (eli ohraviini) lienee yksi harvinaisimmista oluttyypeistä. Nämä väkevät alet ovat jopa 12-prosenttisia ja humalointi on varsin rajua. Olutsnobit kuvailevat niitä mineraalisin ja lakritsisin sanankääntein, mutta Hellasoturi määrittelee liemen kuivaksi sahdiksi.

Kievari Barley Winen väri on rusinaisen samea ja tuoksu etäisen sahtimainen. Isokuplainen vaahto näyttää halvalta ja haipuu vikkelään. Suuhun tulvii kuiva sahdin maku, kun olut ryöpsähtää kitalakeen. Maltaita on vaikka muille jakaa, aina pale alea ja suklaamaltaita myöten. Niistä ei ehdi montakaan sekunnin kymmenystä nauttia, sillä uusiseelantilaisessa Nelson Sauvin -humalassa ei ole munapitäjän panimossa säästelty: jälkimaku on kitkeryydessään raju, jyrkkä ja lopullinen. Maku on kuin baarijonossa yllättäen viuhuva kiukkuinen koukku palleaan. Kokonaisuus on kontroversiaalinen. Pullollisen jälkeen ei oikein tiedä, mitä tuli juotua.

Kievari Barley Winen suurin ongelma on hinta, kiitos Suomen alkoholiverotuksen. Litrahinta on karvan verran alle 15 euroa. Samalla rahalla saa paljon parempaa olutta ja erinomaista viiniäkin.

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Tyyppi: barley wine
Vääntöä: 8,3 %
Hinta: 4,93 € / 0,33 cl (Alko)
Kolmella sanalla: In your face!

Sain ensimmäisen wokkipannuni joulupukilta joskus 1990-luvun puolivälissä. Hieno puukahvainen työväline, mistä lähti pohjapinnoite irti pikku silppuna parin-kolmen käyttökerran jälkeen. Pannu päätyi jollekin rouva Hellasoturin sukulaiselle kukkaruukuksi, mutta innostus wokkailuun paloi mieleen tulisesti.

Peruswokin kasaan piekesemisessä täytyy muistaa vain pari perusasiaa: suikaloi tavara pitkäksi ja kapeaksi ja kypsennä yksi lajike kerrallaan. Lopuksi kaikki yhteen ja mausteet perään. Ummmmami! Karjalanpaistille keittiönsä perustanut anoppi kolahti jo jakkaralta.

Wokki "400"

400 g naudanpaistia suikaleina (paisti)
400 g porkkanaa
400 g palsternakkaa
400 g isoja herkkusieniä
400 g hapanimeläkastiketta (kuten Uncle Ben's Sweet & Sour Oriental)
3 kourallista kuorittuja pähkinöitä (cashew-, hassel-, pistaasi- yms. sekoitukset)
3 rkl fondia
1 l vettä
oliiviöljyä

Keitä vesi. Lämmitä wokki ja lorauta öljyä. Ruskista naudansuikaleita kunnes ylimääräinen neste on haihtunut. Lisää kuuma vesi ja fondi. Sekoita ja kiehauta. Laita kansi päälle ja anna kiehua pienellä lämmöllä noin 45 minuuttia tai kunnes liha on mureaa. Jos vesi uhkaa loppua ja liha kuivua, lisää vettä. Jos et jaksa odotella noin kauan, käytä naudan sisä. tau ulkofileetä: sitä ei tarvitse hauduttaa noin kauan. Kun liha on mureaa, kaada se siivilään ja anna valua hetki. Siirrä isoon kulhoon.

Kuori porkkanat ja palsternakat. Leikkaa erittäin terävällä veitsellä pitkiksi, mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Leikkaa herkkusienet noin puolen sentin viipaleiksi. Kuumenna wokissa 3/4 dl öljyä. Kypsennä porkkanat pehmeiksi kannen alla, välillä sekoittaen. Laita lihojen päälle, ylimääräiset öljyt suodattaen. Kypsennä samoin palsternakat (mitkä muussaantuvat vikkelään). Kypsennä sienet ja pähkinät noin desissä öljyä ilman kantta, kunnes neste on kiehunut pois. Kaada päälle lihat, porkkanat ja palsternakat. Sekoita. Lisää hapanimeläkastike ja sekoita varovasti nostellen. Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia.

Tarjoile riisin tai nuudelien kera. Ruokajuomaksi sopii parhaiten olut: arkisin Mariestads (3,5 %) ja viikonloppuisin aasialaisten ruokaoluiden kivikasvoinen daimyo Asahi Super Dry. Muille vettä.

Tuskinpa on mitään suomalaisempaa perjantaisapuskaa kuin peltipitsa. Pullavan pohjan päälle on kasattu esimerkiksi tomaatti-sipuli-valkosipulimurska-kinkku-salami-fetajuusto-aurajuusto-tonnikala-katkarapu-jalopeno-oliivitäyte, kuten eräs kuoma Naamakirjassa vinkkasi. Varmasti lähtee nälkä - ja illan mittaan tajukin.

Kuten tunnettua, peltipitsalla ei ole mitään tekemistä aidon italialaisen pizzan kanssa. Se on paljon lähempänä focacciaa, saapasmaalaisittain "uunileipää". Aidossa focacciassa on oliiveja, yrttejä ja merisuolaa, mutta Hellasoturin korsussa höyryävä muunnelma maistuu myös niille moukille, jotka sanovat kalamatasta "yäääk!".

Yhden illan focaccia

pohja:
5 dl Myllyn Paras -pizzajauhoja
1/2 pkt hiivaa
2 dl kädenlämpöistä vettä
3 reilua lorausta oliiviöljyä

Täyte:
5 isoa tomaattia
100 g voimakasta juustoraastetta
sormisuolaa

Sekoita kulhossa vesi ja siihen murennettu hiiva. Lisää jauhot ja kolme reilua lorausta oliiviöljyä. Dippaa kuiva ruokalusikka vehnäjauhoon ja sekoita taikina voimaa säästämättä kimmoisaksi. Vaivaa loput käsin. Jos tahmaa sormiin, lisää vehnäjauhoja kunnes taikina pysyy irti kädestä. Peitä ilmatiiviisti muovikelmulla ja laita kulho keittiöaltaaseen. Tulppa pohjaan ja lämmintä vettä altaaseen, kunnes kulho alkaa kellua. Anna taikinan kohota tunti.

Jauhota käsi ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Puristele niin kauan, että ilmakuplat eivät enää poksahtele taikinassa. Levitä uunipellin kokoiselle leivinpaperille ja kauli ohueksi. Siirrä leivinpaperi uunipellille. Leikkaa tomaateista päädyt pois ja viipaloi noin sentin paksuisiksi. Asettele tomaatit taikinan päälle viiteen riviin, jossa kussakin on neljä viipaletta. Paina tomaatit kämmenellä lempeästi taikinan sisään. Sivele taikina kauttaaltaan oliiviöljyllä, vanha kunnon pullasuti on tässä tarpeen. Ropsauttele kaikkialle sormisuolaa ja juustorastetta. Focaccian ei ole tarkoitus hukkua juustoon.

Paista 225-asteisessa uunissa noin 12-15 minuuttia, kunnes reunat ovat kivasti ruskettuneet ja juusto sulanut. Anna jäähtyä hetki ja hotki suihisi. Juomaksi sopii (naisseurassa) kirsikkainen punaviini kuten Alamos Tempranillo tai (jätkäporukassa) ryhdikäs Suomi-lager, kuten Urho IVA.

Kevätkääryleet ovat ensi silmäyksellä kiinalaisen lounasbaarin hankalimman näköiset kokattavat. Ulkoasu on valheellinen: kevätkääryleiden värkkääminen on melko helppoa, melkein nopeaa ja miellyttävän edullista. Pikkuisen piperryskestävyyttä homma vaatii, mutta ei sokerileipurin sormia.

Esivalmistelujen hankalin vaihe on kuorien ("spring roll sheets / pastry") löytäminen. Turun kokoisessa johtavassa kaupungissa on viimeisimpien tiedustelutietojen mukaan yksi (1) liike, jossa niitä on aina: China Market (Brahenkatu 4). Niitä kannattaa haeskella pakastealtaista.

Paras täyte on kasvisvetoinen, joskin porsaan- tai broilerinsuikaleet tai sopivat myös. Vältä suolaa, unohda jauheliha.

Kelpoisat kevätkääryleet
(noin 30 kpl)

1 pkt kevätkäärylekuoria (30-40 kpl, koko n. 20 x 20 cm tai isompi)
400 g porkkanaa (isoja)
200 g palsternakkaa (pitkiä)
200 g herkkusieniä
400 g hapanimeläkastiketta (esim. Uncle Ben's Oriental Sweet & Sour)
6 dl öljyä (rypsiöljy käy)

Ota kuoret pakastimesta huoneenlämpöön. Kuori porkkanat ja palsternakka terävällä kuorimaveitsellä. Jatka kuorimista suureen kulhoon ja vuole porkkanoista ja palsternakasta niin paljon pitkiä suikaleita kuin saat. Pilko helkkusienet pieniksi kuutioiksi. Lämmitä suuri wokki ja kuumenna siinä desilitra öljyä. Säästä yksi pitkä porkkanansuikale sivuun. Lisää juurekset ja sienet, paista kannen alla - mutta aika ajoin käännellen - kymmenisen minuuttia. Lisää hapanimeläkastike ja sekoita tasaiseksi. Anna kiehahdella keskilämmöllä toiset kymmenisen minuuttia, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut.

Erottele kuoria valmiiksi pinoon reilut parikymmentä ja revi lisää tarpeen mukaan. Ota yksi kuori tasaiselle alustalle ja levitä sen etuosaan keskelle ruokalusikallinen täytettä. Rullaa eteenpäin sen verran, että kuori kiertyy täytteen ympäri. Käännä liepeet sivuilta keskelle ja rullaa pötkö kiinni. Laita pötkö kuivalle talouspaperille saumapuoli alaspäin. Kääri niin monta pötköä kuin täytettä piisaa. Mitä enemmän kuorta menee kaksinkerroin, sen kaksinverroin rapeampia kevätkääryleitä saat.

Lämmitä teräskattilassa puoli litraa öljyä. Vältä teflonkattilaa, koska keittiösi syttyy tuleen jos et vältä. Voit arvioida öljyn sopivaa lämpötilaa säästämälläsi porkkanansuikaleella. Dippaa se öljyyn; kun porkkanassa kuplii kunnolla, paistaminen voi alkaa.

Tarvitset pitkät wokkipihdit. Ota kääryleestä hellä mutta tukeva ote siten, että saumakohta jää pihtien puristuksiin. Upota kattilaan ja pidä käärylettä aloillasi viitisen sekuntia, jotta saumakohta hitsautuu kiinni. Laita kattilaan vielä pari käärylettä ja anna kypsyä noin puolitoista minuuttia. Perinteisellä kuuden portaan asteikolla neloslämpö on sopivin. Kun kääryleet alkavat ruskistua, nosta ne leivinpaperiarkin päälle asetellun talouspaperin päälle valumaan.

Ensimmäiset kääryleet alkavat olla parhaimmillaan kun olet viimeiset paistanut. Syö ne sellaisenaan, makeaan chilikastikkeeseen dippaillen tai osana kattavampaa orientaaliateriaa. Rapeus katoaa jääkaapissa, joten huomenna kannattaa tehdä uusi satsi.

Saksalaiset ovat saaneet Euroopassa vaikka mitä hyvää aikaan, jos 1900-lukua ei oteta huomioon. Jos saksalaisella keittiöllä olisi vaakuna, siihen olisi tyylitelty sianpotka, olutkolpakko ja peruna. Potusta käy kiittäminen keisari Fredrik II Suurta, jonka monista intohimoista peruna oli suurimpia. Muutamia muita olivat sodankäynti, ranskalainen sivistys ja miesrakastajat. Saksalaiset kunnioittavat Potsdamiin haudattua perunakeisariaan tänäkin päivänä viemällä haudalle kukkien sijaan perunoita.

Kotimaisita pottulajikkeista parhaita on Lapin Puikula. Sen maku, koostumus ja rakenne on täydellinen nappulaperunoihin. Öljyäminen kannattaa tehdä pakastepussimetodilla siksi, että siten öljyä tulee vain tarvittava minimimäärä. Nappulapottujen huonoin puoli on se, että niitä tulee syötyä aivan liikaa.

Pelottavan helpot nappulapotut

1 kg puikulaperunoita
3/4 dl oliiviöljyä
sormisuolaa
mustapippuria

Huuhtele perunat juoksevassa vedessä ja hankaa niistä juuresharjalla mullat pois. Älä missään tapauksessa mene kuorimaan perunoita. Paloittele perunat poikittaissuunnassa 2-3 osaan. Laita perunat pakastepussiin, mutta jätä solmimisvaraa. Kaada pussiin öljy, pari hyppysellistä sormisuolaa ja muutama kierros mustapippuria hyllystä. Vedä pussi piukkaan umpisolmuun ja ala muljutella perunoita kaksin käsin niin, että mausteet ja öljy sekoittuvat. Kääntele pussia välillä ympäri.

Leikkaa pussin alakulmaan saksilla pieni reikä ja valuta nesteet lavuaariin. Kaada perunat uunivuokaan (käytä leivinpaperia tarvittaessa) ja asettele ne vaalea kylki ylöspäin. Työnnä vuoka 225-asteiseen uuniin ja kypsennä keskitasolla noin 20 minuuttia. Tämän jälkeen pitäisi kuulua jo aika sihinä. Kypsennä vielä grillivastuksella (tai niiden puuttuessa uunin ylätasolla) kymmenisen minuuttia, jotta potut alkavat saada ruskeaa pintaan.

Potut ovat kypsiä, kun haarukka menee vaivatta läpi. Popsi kokeeksi yksi nappula ja lisää suolaa maun mukaan. Jos lisäät suolaa reippaammin, on lopputulos lähellä kuuluisia portugalilaisia ryppyperunoita.

Parasta elämässä ovat odottamattomat, myönteiset yllätykset. Eräänä marraskuisena perjantaiaamuna avasin pienen kapakan oven Kööpenhaminan rautatieaseman liepeillä. Tuopit kilisivät, haitari soi ja tupakka sauhusi. Keski-ikäistynyt kanta-asiakaskunta oli aamutuimaan hyvässä hiivassa. Yksi partasuinen herrasmies oli niin tuhdissa humalassa, että yritti haparoida sinnikkäästi naistenhuoneen ovesta sisään. Henkilökunnan edustaja tuli miehen luo ja ohjasi hänet ystävällisesti pois. Ei kuitenkaan kadulle - kuten Suomessa - vaan baaritiskille uutta tuoppia nauttimaan. Tanskalaiset osaavat ilonpidon.

Jernbanecafeen muistuttaa enemmän vanhantavaran kauppaa kuin kapakkaa. Katossa roikkui joulukalenterin paketteja, seiniä kiertää pienoisrautatie. Tavaraa on kaikkialla, silti pöydät ja lattiat ovat siistissä kunnossa. Pienissä pöydissä oli tuhkakupin ja pikkuleipien ohella joulutähti ja tuopillinen askartelutarvikkeita, jos vaikka halusi oluen siemailun ohessa väkertää pienet joulukortit.

Kapakan ylpeys on oma olut, Ekspressen 7. Tilaajalle lyödään käteen entisaikojen junalippua muistuttava reikäkortti. Kun on juonut kymmenen tuoppia, kortin voi vaihtaa näyttävään pronssmitaliin, mikä toimii myös pullonavaajana. Hopeaa saa 17 tuopista, kultaa 27:stä. Juomisen välissä voi käydä nukkumassa.

Ekspressen 7 on ehkäpä parasta pienpanimo-olutta, mitä olen missään juonut (sori, Panimoravintola Koulu). Bitterimäinen olut on raikas mutta kuiva. Suutuntuma on täyteläinen mutta ei raskas. Humalaa on äkäisesti ja jälkimaku on suloisen katkera. Olut maistuu paljon väkevämmältä mitä alkoholiprosentti antaa ymmärtää. Mutta näin asian kuuluu taidokkaasti pannussa oluessa ollakin. Kerrassaan täydellinen juopotteluolut.

Iloiseen Kööpenhaminaan eksyvän oluenystävän ei kannata missata tätä ainoalaatuista olutta ja originellia kapakkaa. Luvassa on olutelämän avainkokemus.

Panimo: Jernbanecafeen
Tyyppi: bitter (arvio)
Vääntöä: 4,2 %
Hinta: n. 6,50 € / 0,4 l
Kolmella sanalla: Syy matkustaa Köpikseen.

Einesruoka on kurjassa maineessa, kiitos terveysintoilijoiden ja jätteistä ruokia kokkailevien hipstereiden. Tämä lienee ainoa asia, missä olen mainittujen ryhmien kanssa edes jostain samaa mieltä. Valmisruoka on pääsääntöisesti yököttävän karmeaa. Harvemmin silti muistetaan, että 1950-luvulla alkanut einesteollisuus on pelastanut monen perinneruoan olemassaolon. Ilman eineksiä kukaan ei tietäisi veriletuista, hernerokasta tai maksalaatikosta mitään.

Maksalaatikon tekeminen on idioottimaisen helppoa, mutta aikaa se ottaa reilut pari tuntia. Rusinat voi jättää pois, mutta silloin lopputulos on ns. maksaisempi. En suosittele.

Hellasoturin maksalaatikko

1 l punaista maitoa
2 dl puuroriisiä
n. 500 g naudanmaksaa jauhettuna
2 munaa
1 iso sipuli
5 rkl tummaa siirappia
100 g rusinoita
voita
valkopippuria
1 tl meiramia
1/2 tl muskottipähkinää
2 tl suolaa

Keitä riisistä ja maidosta puuro. Kaada puuro valtavaan kulhoon. Silppua sipuli pieneksi ja paista voissa ruskeaksi. puuroon sipuli paistinrasvoineen, munat, maksa, rusinat ja siirappi reiluina töräyksinä. Sekoita kauhalla, älä vatkaa. Lisää mausteet, valkopippurin kanssa kannattaa olla tarkkana. Kolme kierrosta myllystä riittää. Tarkista maku ja lisää siirappia ja/tai suolaa kunnes lopputulos on suolaisen makea. Liika siirappi ei ole pahasta, liika suola kyllä.

Kauho seos neljään pieneen - tai ainakin matalaan - foliovuokaan. Veistä kunkin lootan päälle kaksi kunnon voisilmää. Paista uunissa 200 asteessa tunti. Jos laatikon pinta alkaa olla himottavan ruskea ennen kuin tunti on täynnä, laita laatikoiden päälle leivinpaperi ja laske lämpöä jonnekin 150 asteen korville.

Anna laatikoiden olla hetki, ennen kuin ne katoavat ahnaisiin suihin.

Hellasoturin huoltokorsussa on kieritelty norimakia ja nigiriä iltakausia. Etenkin joukkueen nuoremmat taistelijattaret ovat hulluna sushiin. Menee vielä jonkun aikaa, ennen kuin kehtaan julkistaa sushivinkkejä. Voi olla, että riisin keittäminen sujuu esittelykelpoisesti jo kahdeksan vuoden kuluttua. Se ei nimittäin ole niin vaikeaa kuin uusavuttomat riisikeittimen käyttäjät itkevät sen olevan.

On japanilaisessa keittiössä helpompaakin ruokaa. Tempura on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Friteerausta, mutta huomattavasti länsimaista tyyliä terveellisemmin.

Tempuraa voi tehdä lähes mistä tahansa vikkelään kypsyvästä; vihanneksista, kalasta ja äyriäisistä. Liha tai kovat juurekset vaativat esikypsennystä. Parasta on maustamaton kala, lohi tai tonnikala, miksei ankeriaskin. Juhlapyhiltä jääneet kinkut ja kalkkunat kokevat tempurassa maukkaan uudelleensyntymän.

Rivimiehen tempura

700 g tuoretta ruodotonta kalaa tai vihanneksia (lohi, tonnikala, kampela, siika, herkkusienet jne.)
150 g tempurajauhoa (esim. Yutaka Tempura Batter Mix)
vettä
1/2 l öljyä paistamiseen (rypsi-/rapsiöljy käy)
3-4 dippiä (tsatsiki, hedelmächutney, makea chilikastike, hummus yms.)

Leikkaa kala isoina paloina irti nahasta. Paloittele kalat ja vihannekset reilun suupalan kokoisiksi. Sekoita tempurajauhe 2 dl:aan vettä pakkauksen ohjeen mukaisesti. Korkea tuoppi on tähän(kin) paras astia. Kuumenna öljy teräskattilassa väreileväksi. Testaa kuumuus kalanpalalla. Öljy on tarpeeksi kuumaa kun palasen ympärillä kuplii ja sihisee.

Ota ruoanlaittopihdit tai haarukka. Dippaa palanen taikinaan ja pudota matalalta öljyyn. Normaalikokoiseen kattilaan sopii noin kahdeksan palasta kerrallaan. Kypsentele pari-kolme minuuttia ja kääntele paloja muutaman kerran.

Nostele rapeutuneet ja hieman ruskistuneet tempurat valumaan voipaperin päälle levitetylle talouspaperille, peittele foliolla. Paista loput palaset samalla tavalla ja syö heti erilaisten dippien kera. Jos puikot eivät pysy sormissa järkevän tuntuisesti, syö sormin. Haarukka hajoittaa herkkupalaset.

Samuraiden kunniakoodi bushido oli kunnioitettavuudessaan kammottava. Siinä suku ei todellakaan ollut pahin - vaan kaikki. Kun homma meni samurailla vihkoon, jäi sivistyneen soturin viimeiseksi velvollisuudeksi kylpeä, pukeutua valkoisiin, asetella lyhyt ja käyrä wakizashi alavatsan vasemmalle puolelle ja kiskaista terä koilliseen. Jos mahdollista, pikkuisen vielä vauhdissa kiertäen.

Tästä päästään sujuvasti japanilaiseen ruokaan, mikä on makean syleilevässä lempeydessään täydellinen vastakohta säälimättömän brutaalille bushidolle. Tämän perinteisen munakkaan laittaminen johtaa siihen, että eteesi polvistutaan rukoilemaan lisää. Eikä suinkaan seppukua.

Japanialainen munakas

4 munaa
1 munankeltuainen
2 rkl sokeria
1 rkl soijakastiketta
ripsaus suolaa
öljyä (paistamiseen)

Riko kulhoon neljä munaa ja viidennestä keltuainen päälle. Erottelu käy kätevästi kaatelemalla munaa kuorenpuolikkaasta toiseen, kunnes jäljellä on pelkkä keltuainen. Mittaa sekaan sokeri ja soijakastike. Sitten pienoinen ripsaus suolaa, ehkä kolmannes teelusikallisesta.

Sekoittele haarukalla kunnes keltuaiset ovat hajonneet ja sokeri sekoittunut. Lämmitä iso teflonpannu liedellä noin keskilämpöiseksi (eli neloselle kuutosen asteikolla). Lorauta pannun keskelle tilkkanen öljyä ja kaada päälle kolmannes munaseoksesta. Kun munakas alkaa hyytyä reunoilta noin minuutin kuluttua, ala kääriä sitä hiljalleen rullalle. Odottele joka käännöksen jälkeen pikku hetki (vaikea määritellä tarkemmin). Kun olet ylittänyt munakkaan puolivälin, kääri munakas kerralla loppuun ja nosta tasaiselle alustalle.

Paista loput munakkaat. Siivuta pötkylät erittäin terävällä veitsellä parin sentin viipaleiksi. Syö heti sellaisenaan pikku makupaloina tai sushiaterian kyljellä soijakastikkeeseen dippaillen.

Saat tästä taivaallista ekstraa myös tuikitavalliseen aamiaispöytään, kun paistat seoksesta lettupannulla ohuita lättysiä.

Jotkut eivät suostu syömään sipulia, koska se on "niljaista", "ällöttävää" tai "kitkerää". Sipulihan ei ole mitään mainituista, ellei sitä syö puoliraakana, kylmänä ja kauheassa kankaisessa.

Sipulin salaisuus on hauduttamisessa. Siinä kitkeryys katoaa ja makuhermoja hellii uskomattoman täyteläinen ja pehmeä umami.

Jaa mikä? No tuo.

Sipulikeitto

n. 600 g sipulia

50 g voita

1 rkl öljyä

3 rkl vehnäjauhoja

1,5 litraa lihalientä

1 tl sokeria

mustapippuria

krutonkeja

parmesaania jauheena

Kuori sipulit ja halkaise ylhäältä päin puoliksi. Siivuta puolikkaat poikkisyin noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Lämmitä iso wokki tai kasari. Sulata siinä voi ja öljy. Kuullota sipulia hetki ja anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä vartti.

Lisää lämpö keskitasolle ja lisää 1 tl sokeria. Sekoita ja anna kiehua kannen alla puolisen tuntia. Sekoita välillä. Sipulin kuuluu ruskistua kunnolla. Valmista loppuvaiheessa lihaliemi (kuutioista saa hyvän, fondista paremman).

Sekoita joukkoon jauhot ja sekoittele tiiviisti pari minuuttia. Ota kasari liedeltä ja lisää lihaliemi, ripaus suolaa ja seitsemän kierrosta mustapippuria. Sekoita tasaiseksi ja anna kiehua hiljalleen kannen alla 40 minuuttia. Ota levyltä ja anna tasaantua hetki.

Annostele keitto syvään kulhoon, viskaa päälle (vähäsuolaisia) krutonkeja ja peittele parmesaanijauheella. Juomaksi sopii ainoastaan kylmä rapsakka lager, kuten ruotsalainen Mariestads (3,5 %).

Kun suuret ikäluokat keksivät nuoruudessaan peltipitsan, ei paluuta entiseen ollut. Kotibileet aravarivarissa, tomaatti-jauhelihapitsaa, rytmikästä diskomusiikkia, sammareita, Egri Bikaveria, tupakointia olohuoneessa, greippikossua ja kaarituellisia rintaliivejä. Sellaisten bakkanaalien jälkihuumassa suurin osa meistä 1970-luvun lapsista sai alkunsa.

Yllättävän moni tekee peltipitsaa yhä samalla metodilla kuin vanhempansa. Tomaattia, juustoa, kuutta muuta täytettä ja uuniin. Tulee tuhti kaakku, jonka tunnistaa pitsaksi, koska kokki väittää niin.

Tämä helpohko resepti muuttaa käsitykseksi kotitekoisesta pitsasta ikuisiksi ajoiksi. Menestyksen salaisuus piilee taikinassa; sen kohoamisen on onnistuttava.

Melko mojovat mozzapizzat
(4 yksikköä)

pohja:
5 dl Myllyn Paras -pizzajauhoja
1/2 pkt hiivaa
2 dl kädenlämpöistä vettä
3 reilua lorausta oliiviöljyä

Täyte:
4 mozzarellaa (á 200 g)
4 rkl tomaattipyrettä
4 voinokaretta
50 g tuoretta persiljaa
oliiviöljyä

Sekoita kulhossa vesi ja siihen murennettu hiiva. Lisää jauhot ja kolme reilua lorausta oliiviöljyä. Dippaa kuiva ruokalusikka vehnäjauhoon ja sekoita taikina voimaa säästämättä kimmoisaksi. Vaivaa loput käsin. Jos tahmaa sormiin, lisää vehnäjauhoja kunnes taikina pysyy irti kädestä. Peitä ilmatiiviisti muovikelmulla ja laita kulho keittiöaltaaseen. Tulppa pohjaan ja lämmintä vettä altaaseen, kunnes kulho alkaa kellua. Anna taikinan kohota tunti, minkä aikana sen tulisi kaksinkertaistua.

Jauhota käsi ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Puristele niin kauan, että ilmakuplat eivät enää poksahtele taikinassa. Jaa taikina neljään osaan ja pyörittele ne palloiksi. Läiskäytä yksi pallo keskelle kovalla alustalla olevaa leivinpaperia ja painele jauhotetulla kämmenellä litteäksi pyöryläksi. Ala sen jälkeen ohentaa pohjaa keskeltä kohti reunoja kämmenpohjalla painaen. Pohjasta ei ole tarkoitus tulla niin ohut kuin mahdollista, semmoinen sopiva. Jätä taikinan reunus miespeukalon paksuiseksi.

Anna mozzarellan valua hetki lävikössä. Levitä taikinan pohjalle ruokalusikallinen tomaattipyrettä. Revi yksi mozzarellapallo täytteeksi ja livauta keskelle voinokare. Lirauta päälle noin ruokalusikallinen oliiviöljyä ja ripaus persiljaa. Täytä loput kolme samoin. Samalle pellille mahtunee kaksi pizzaa.

Paista 225 asteessa keskitasolla 15 minuuttia tai kunnes reunat alkavat ruskistua. Anna jäähtyä pellillä kymmenisen minuuttia ennen ahmintaa.

Sivistynyt ihminen ei juo pizzan kyytipoikana viiniä, sillä pizzan kanssa ainoa mahdollinen juoma on olut, vaikka sitten alkoholiton. Yksi parhaista suomalaisista pizzaoluista on Kukko Pils (5,5 %).

Kyllä oli sydän seisahtua automarketin oluthyllyköllä. Suomalaista APAa, tölkissä, pelottavan lähellä bulkkioluita ja vieläpä normilagerin hinnalla! "Voiko tämä edes olla muuta, kuin prostatavaivaisen pirkkalaisen ähkien pusertamaa aamusakkaa?", puntaroin kaapiessani muutaman tölkin kärryn pohjalle.

Pale alet ovat Hellasoturille oluista kaikkein pyhimpiä. Jos pannaan, on pantava kunnollista. Kaadoin olutta lasiin pelonsekaisena. 66:ssa on upea väri ja tuoksu kukkean greippinen. Olut on oikeaoppisesti hieman sameaa ja vaahto vaatimatonta. Ennen maistamista piti silti hetki hengitellä taivaanrantaan tuijotellen. Tuntui kuin uhkapelaisi ylisuurilla panoksilla.

Ensipuraisu on valloittavan kirpeä. Cascade on tasaisen väkevä yleishumala, eikä siinä ole säästelty, kielen päällä rutisee kivasti. Olut maistuu kuivalta ja raikkaalta, tismalleen sellaiselta kuin liivipukuisen chicagolaisen rahanlainaajan suuhun sopii. Jälkimaku on tottakai katkera mutta aavistuksen vetinen, ei kuitenkaan häiritsevästi. Todella vaikuttava kokonaisuus. Parin hörpyn jälkeen on tosin pakko tarkistaa tölkistä, että onhan tämä varmasti tuotettu Suomessa.

Keisari 66 on hintaansa nähden ällistyttävän hyvä olut ja ihan oikeaa american pale alea. Tölkin etiketti näyttää turhankin halvasti hutaistulta, eikä tee lainkaan oikeutta korkealaatuiselle sisällölle. Ensi kesän grillimenuja suunnitellessa ei tarvitse miettiä olutsuosituksia. Se on kuuskutosta läpi kesän, oli ritilällä sitten sieni tai hirvi. Toivottavasti tämä olut on tullut tuotantolinjoille jäädäkseen.

Panimo: Nokian Panimo
Tyyppi: american pale ale
Vääntöä: 4,2 %
Hinta: 2,49 € / 0,5 l (Prisma Tampereentie)
Kolmella sanalla: Pantu Amerikan malliin.

Kaikki epäterveellinen ei ole hyvää, mutta neljän juuston peltikimppapa on. Se ei ole pizza eikä focaccia, vaan niiden mehevän juustoinen lehtolapsi. Maku rakentuu pitkälti cheddardipin varaan, joten varmistu etukäteen siitä, ettet osta mitään kitkerää halpissotkua. Taidokkaimmat voivat tietysti tehdä dipin itse, mutta siinä en edes yritä auttaa. Jos dipistä nimittäin tulee liian löysä tai liian jähmeä, se on goodbye ja grillille.

Fromage-à-quatre
(1 pelti)

pohja:
5 dl Myllyn Paras -pizzajauhoja
1/2 pkt hiivaa
2 dl kädenlämpöistä vettä
2 reilua lorausta oliiviöljyä

täyte:
250 g cheddarjuustodippiä (esim. Santa Maria Cheddar Cheese Dip)
1 Aura-juusto
100 g parmesaanilastuja
150 g mietoa juustoraastetta
4 isoa tomaattia

Sekoita kulhossa vesi ja murenna siihen hiiva. Lisää jauhot ja oliiviöljy. Dippaa kuiva ruokalusikka vehnäjauhoon ja sekoita taikina voimaa säästämättä kimmoisaksi. Vaivaa loput käsin. Jos tahmaa sormiin, lisää vehnäjauhoja kunnes taikina pysyy irti kädestä. Peitä ilmatiiviisti muovikelmulla ja laita kulho keittiöaltaaseen. Tulppa pohjaan ja lämmintä vettä altaaseen, kunnes kulho alkaa kellua. Anna taikinan kohota tunti.

Jauhota käsi ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Puristele niin kauan, että ilmakuplat eivät enää poksahtele taikinassa. Levitä uunipellin kokoiselle leivinpaperille ja kauli niin ohueksi, että taikina peittää koko leivinpaperin. Ei haittaa, vaikka taikina liiskautuukin joistain kohdista leivinpaperin ulkopuolelle. Siirrä leivinpaperi uunipellille. Aja taikinapyörällä tai terävällä veitsellä yksi kierros pellin reunoja pitkin, jolloin jäljelle jää tarkalleen pellin kokoinen pohja. Ylitse jääneen taikinan voi syöttää lapsille.

Levitä cheddardippi tasaisesti pohjalle. Leikkaa tomaateista päädyt pois ja viipaloi noin sentin paksuisiksi. Asettele tomaatit dipin päälle päälle neljään riviin, jossa kussakin on neljä viipaletta. Asettele kullekin tomaatille sopiva kökkäre Aura-juustoa. Ripottele parmesaanilastut kuvan osoittamalla tavalla tomaattien väliselle alueelle. Peittele juustoraastella, erityisesti reunoista.

Paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia. Anna rahoittua pellillä vartin verran ennen syömistä.

Huoltokorsussa voi olla aika ajoin vajausta yhdestä sun toisesta, mutta juustossa löytyy. Lokerossa tekeytyy usein puolenkin tusinaa erilaista juustonkimpaletta. Joskus varastot kannattaa siivota, eikä kesäaikaan ole parempaa tapaa kadottaa juustoja, kuin täyttää niillä tomaatteja.

Tämän mehukkaan herkun tarkkoja ainesmääriä on hankala ilmoittaa, koska se riippuu tomaattien määrästä. Yhdestä mozzarellapallosta piisaa täytettä ainakin neljään tomaatinpuolikkaaseen, Aura-juustokimpaleesta kuuteen.

Hullunhyvät juustohunajatomaatit

isoja kypsiä tomaatteja (3 per nälkäinen)
sulavia juustoja (sinihome, mozzarella, vuohenjuusto, Koskenlaskija, rakletti yms.)
aromikasta juustoraastetta
juoksevaa tummaa hunajaa

Halkaise tomaatit terävällä veitsellä kahtia poikittaissuuntaisesti. Kaiverra sisukset ulos teelusikalla, mutta varo, ettet kaiverra pohjaa puhki. Täytä tomaatinpuolikkaat juustoilla ja puserra päälle lurahdus (eli puoli ruokalusikallista) hunajaa. Ripottele pinnalle juustoraastetta.

Grillaa tomaatteja ylävastuksen alla tosi kuumalla viitisen minuuttia tai kunnes juusto on sulanut. Vähennä lämpöä ja anna kypsentyä vielä kymmenisen minuuttia. Anna tomaattien jäähtyä kunnolla ennen syömistä. Tulikuuma tomaatti on hirvittävä huulimiina.

Mehukkaiden tomaattien kanssa maistuu kuiva ja kivikkoisen hapokas valkoviini, kuten varsin omalaatuinen kreikkalainen Assyrtiko.

Pippurimakrilli on yllättävän tuntematon markettikala. Se on sijoitettu jonnekin syrjään sillipurkkien sivustalle. Rasvainen Pohjois-Atlannin epeli on varsin maukas savuherkku vakuumiinkiin pakattuna.

Lämminhenkisin, joskaan ei varhaisin, muistoni tästä ytimekkäästä herkusta ajoittuu penkkareihini helmikuussa 1994. Hotelli Ilveksen tarjoamista iloista ryytyneet abiturientit horjuivat aamusta naama valkoisena kohti Tampereen rautatieasemaa. Minulla oli väkiviina-Russchianin aiheuttama, todella karmiva suolaisen himo ja singahdin kesken jalkamarssin Hämeenkadulla sijainneeseen kivijalkapuotiin. Mukaan tarttui mehevät makrillifileet ja muutama olut. Turun-junan ohitettua Toijalan ryhdyin vaivihkaa nautiskelemaan tätä makuhermojen eväkästä vapahtajaa. Kyllä tuli muutamilla abitovereilla äkillistä asiaa klosetin puolelle. Se oli sitä kehittymättömän maku- ja hajuaistin vaivaa se.

Majoitusmestarin makrillitahna

350 g pippurimakrillia
120 g smetanaa
1/2 ruukkua tilliä
6 tippaa sitruunamehua
valkopippuria

Irroita pippurimakrillin liha nahasta ja laita ruokalautaselle. Hienonna kala haarukalla niin pieneksi kuin saat. Poista ruodot, jos niitä on. Kaada kala ilmatiiviseen purkkiin, jonka tilavuudesta kala täyttää enintään puolet. Lusikoi smetana sekaan ja rouhi myllystä päälle kolme kierrosta valkopippuria. Nipsi saksilla puoli ruukullista tilliä sekaan ja ruiskauta sitruunapisarat päälle. Sekoita varovasti ruokalusikalla. Tahnan täytyy pysyä koko ajan jämäkkänä.

Laita purkkiin tiivis kansi ja anna makrillitahnan oleskella jääkaapissa tunnin verran. Tahna on järkyttävän hyvää Linkosuon Ruissipsien kanssa, mutta muukin kova ruisleipä, kuten varrasleipä, käy. Maustettuja ruisnappeja en suosittele, tulee raakasti liian suolaista.

Tunnustetaan heti, että tämä resepti on napattu - tietysti pienin muutoksin - Talo&Koti-lehdestä (7/2013). Syynä on huoltokorsun leivonta-asioista vastaava rouva, joka vilautti minulle pikkuisen kuvaa. Olin pudota polvilleni siihen paikkaan. Lohi, wasabi ja ranskankerma on järisyttävä yhdistelmä.

Alkuperäisestä reseptistä jätettiin pois muun muassa sitruunaruohotahna, koska sen tunkeminen samaan kakkuun limettimehun kanssa ei tuntunut tarkoituksenmukaiselta. Myös wasabin määrä hämmästytti, mutta maitotuotteilla on ihmeellisen rauhoittava vaikutus tähän Japanin tuliseen suudelmaan.

Näyttävä kakku on sopivan ärtsy mutta kevyt ja kermaisen pehmeä. Taideteos saa miesväenkin hamuamaan öisessä keittiössä kakkulapiota.

Wasabi-lohikakku

Pohja:
300 g täysjyväruisleipää (esim. Real)
1 dl punaista maitoa

Täyte:
4 liivatelehteä
350 g kylmäsavulohta
1/2 punasipuli
2 dl kermaa
400 g ranskankermaa
4 tl wasabitahnaa* (esim. Yutaka)
1 dl rucola-salaattia
1/2 dl limettimehua

Pinnalle:
200 g kylmäsavulohta (viipaleina)
herneenversoa

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla pohjasta ja reunoista. Peitä pohja leipäviipaleilla. Yksi kerros riittää, tilkitse kolot pienemmillä palasilla. Kostuta pohja maidolla.

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Silppua täytteeseen päätyvä kylmäsavulohi ja punasipuli pieneksi. Vaahdota kerma löysähköksi ja sekoita ranskankermaan. Lisää wasabitahna ja sekoita varovasti. Lisää silputtu rucola sekä lohi- ja sipulisilppu. Sekoita varovasti tasaiseksi.

Lämmitä kattila tyhjänä kuumaksi ja kaada limettimehu. Odota puoli sekuntia tai niin kauan että limettimehu kiehuu. Kaada limettimehu pieneen kulhoon ja lisää joukkoon kuivaksi puristetut liivatelehdet. Sekoita tasaiseksi ja kaada täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. kaada täyte vuokaan leipäpohjan päälle. Peitä muovikelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa nelisen tuntia.

Irrota vuoka kakun ympäriltä ja siirrä komeus tarjoilulautaselle. Kietaise koristeeseen tulevat kylmäsavulohiviipaleet kuvan tavoin ruusun muotoon ja asettele ympäri kakkua. Viimeistele herneenversoilla ja kutsu anoppi pyörtymään kateudesta.

* = Wasabien väkevyydessä on valtavia eroja. Yutaka lienee jossain keskivaiheilla. Omat kokeilut oman maun mukaan - ja omalla vastuulla.

Sotaväen käyneen miehen - ehkä naisenkin - on hankala ohittaa oluthyllykköä silloin, kun sinne on asennettu sotahistoriallisesti nimettyjä tuotteita. Vaikka en suuriin savuoluen ystäviin kuulukaan, pakotti Alkon poistohyllyllä asennossa seisova Marsalkka Savu tarttumaan.

Oluen ensivaikutelma voisi olla houkuttelevampi. Väri on samean sahtimainen ja vaahto olematon. Se näyttää petsamolaiselta suolammelta, jonka ylitse kaukopartioreissulta palaava nokinen sissikersantti ryykäisee veteen koskematta.

Tuoksu on yllättävän mieto ja mukavan maltainen. Joku on ehkä pudottanut sammioon pätkän lakritsiakin, mutta odotettu savumaisuus puuttuu tyystin.

Ensipuraisu on humalaisen katkera ja aavistuksen tunkkainen. Savun makua ei ikinä tule. Jälkimaku on miellyttävän terävä, vähän kahvimainen, mutta jyrkkä raakasti lyhyt. Oluen kokonaisvaikutelmaksi jää nuotion loimussa avattu, pilsnerillä jatkettu Koffin Portteri.

Pointsit pienpanimolle rohkeasta kokeilusta. Jos ei ota riskejä, yltää parhaimmillaankin vain tasapaksuun. Panimon tuotepaletista Marsalkka Savu on jo poistunut. Alkon poistohyllyltä voi saada vielä muutaman pullon maistiaisiksi alehintaan. Ihan vastaavaa olutta ei ole tullut eteen. Pohjalla hiivat ja kaikki.

Panimo: Saimaan Juomatehdas
Tyyppi: savuolut
Vääntöä: 5,5 %
Hinta: 2,69 € / 0,33 l (Alkon alehinta)
Kolmella sanalla: Aina ei osu.

Jos joku sanoo, ettei pidä valkosipulista, on jotakin pielessä joko kuullun ymmärtämisessä tai kotikasvatuksessa. Ei ole yhtäkään kulinaristia, jota ei kiehdo kynsilaukan kaikkivoipa, mehevä aromi.

Valkosipuli on herkullista jo au naturel. Edesmennyt isoisäni pureskeli päivittäin kuusi kynttä ja kurlasi ne alas omenaviinietikalla. Pappa kuulemma tuoksui suihkun jälkeenkin valkosipulille. Ihon läpi.

Olen aiemmin vinkannut, kuinka valkosipulia grillataan. Grillin puutteessa valkosipulia voi myös keittää. Yksikyntiset ovat parhaita, mutta tavallisetkin käyvät, kunhan ovat pulleampaa sorttia. Vaivattoman keittämisoperaation tuloksena on pehmeää ja täyteläistä valkosipulitahnaa, jossa pistävyys on vaihtunut lumoavaan umamiin.

Keitetyt valkosipulit

6 yksikyntistä valkosipulia per nautiskelija
2 rkl suolaa
sormisuolaa
vettä

Kääri yksikyntiset valkosipulit kuorineen tiukkaan foliopakettiin. Käytä vahvaa tai peräti erikoisvahvaa foliota ja kääri paketti niin, että kaikkialla on tuplakerros foliota. Kuusi kynttä per paketti lienee sopiva määrä, mutta isossa kattilassa kypsyy toki isompikin köntti.

Täytä korkeareunainen kattila puolilleen vedellä ja kiehauta. Lisää suola ja valkosipuliköntit. Niiden pitäisi voida kellua rinnakkain. Kiehuttele kannen alla 45 minuuttia (könttejä ei tarvitse kääntää välillä).

Avaa köntit ja anna sipulien jäähtyä kymmenisen minuuttia. Leikkaa terävillä saksilla sipulin kärki auki ja puserra herkulliseksi pehmennyt sisus ulos. Ripauttele pinnalle sormisuolaa maun mukaan ja nautiskele mausteisen grillipihvin, ryynimakkaran tai grillattujen kasvisten kera. Kaltaiseni äärilaidassa hyökkäävä kynsilaukan ystävä hotkaisee herkkutahnan suihinsa sellaisenaan.

Mikään ei latista texmex-ateriaa yhtä masentavasti kuin alkupalaksi tarjoiltu vadillinen ylisuolaisia, laminoidulta vanerilta maistuvia maissinachoja. Lähes yhden megapussin hinnalla ja pikkuruisella vaivalla voi valmistaa itse nachoja, joita maiskutellessaan kenraali Pancho Villakin olisi purskahtanut muhkeiden viiksiensä takana onnelliseen ja hyväksyvään itkuun.

Huomio! On ehdottoman tärkeää käyttää maissista tehtyjä tortilloja. Vehnäisistä ei tule lasta eikä p**kaa.

Lännen nopeimmat nachot

8 maissitortillaa
5 dl rypsiöljyä
suolaa

Kaada öljy kattilaan ja lämmitä liedellä noin puolella teholla kuumaksi. Leikkaa tortillakuoret pizzaleikkurilla neljään osaan. Livauta kattilaan yksi neljännes. Jos se tulee 15 sekunnissa reunoiltaan mustaksi, öljy on liian kuumaa. Vähennä tällöin lämpöä ja odota muutama minuutti. Lämpö on kohdillaan silloin, kun lastuista tulee kullankeltaisia ja tummia enintään reunoiltaan.

Pudota kattilaan kaksi kuorenneljännestä kerrallaan. Ne saavat mennä päällekkäin. Kypsennä 15 sekuntia ja käännä lastut pihdeillä. Odottele 15 sekuntia ja nosta lastut talouspaperin päälle käyristyneempi puoli ylöspäin. Jos siivoat jälkesi itse, laita talouspaperien alle leivinpaperi. Paista loput lastut samoin ja ripottele lopuksi lastujen päälle kevyesti suolaa. Anna lastujen lepäillä sijallaan tunti.

Nautiskele jäähtyneet lastut dipin, guacamolen, salsan tai tsatsikin kera, joko sellaisenaan tai runsaamman texmex-aterian kyydissä. Niin tai näin, nämä loppuvat pöydästä ensin.

Näitä herkullisia nachoja paistaessani pälkähti mieleen, että miksei juustodippiäkin voisi tehdä itse. Ei se mitään poimuajon keksimistä voi olla. Kolme kokeilua viisaampana rohkenen panna julki reseptin, jolla saa varsin kelpo dippiä - ja nopeasti. Valitun juuston myötä homma seisoo tai kaatuu.

Kuvan dipissä on käytetty tuikitavallista Pirkan kermajuustoa. Se sai operaation aikana kummasti lisää aromia.

Lännen nopein juustodippi

2,5 dl juustoraastetta (kermajuusto, emmental, cheddar yms.)
1 dl punaista maitoa
50 g voita
1 rkl vehnäjauhoja
5+ tippaa tabascoa
suolaa

Raasta juusto. Lämmitä teflonkattila melko kuumaksi. Sulata kattilassa voi kuohuavaksi ja ripottele jauhot joukkoon. Sekoita vispilällä varovasti mutta nopeasti, jauhopaakkuja ei saisi syntyä. Lisää kattilaan mikrouunissa kuumaksi lämmitetty maito ja sekoita vispilällä tasaiseksi. Vähennä lämpö puoleen ja sekoita juustoraaste joukkoon. Jos näyttää liian tankealta, lisää liraus (2 rkl) maitoa. Mausta tabascolla ja tarkista maku. Jos dippi kaipaa suolaa, lisää sitä oman maun mukaan.

Kaada dippi tarjoiluastiaan ja anna tekeytyä tuuletusikkunan edessä tai terassilla parikymmentä minuuttia. Dippi on parhaimmillaan lämpöisenä, vaan ei kuumana. Jos dippiä jostain käsittämättömästä syystä jää yli, voit kätkeä sen jääkaappiin ja lämmittää seuraavana päivänä mikrossa.

Panimosta pamahtaa: Kievari Barley Wine

Kiinalainen wokkijuttu

Parempaa kuin peltipitsa

Kelpo kääryleitä

Kuninkaallista perunaa

Panimosta pamahtaa: Ekspressen 7

Loppuelämäsi paras maksalaatikko

Nyt se vasta tempuran teki!

Munaa japanialaisittain

Siunakkoon, mikä sipulikeitto!

Mojovaa mozzapizzaa

Panimosta pamahtaa: Keisari 66

Neljän juuston peltikimppa

Hullunhyvät juustohunajatomaatit

Majoitusmestarin makrillitahna

Lohikakku kuin samurain pusu

Panimosta pamahtaa: Marsalkka Savu

Kynsilaukkaa keittäen

Lännen nopeimmat nachot

Lännen nopein juustodippi